Lapsena lempisatukirjani oli Sinikorvainen jänis.
Mummoni lainasi sen minulle aina kirjastoautosta, ja minä kiikutin kirjan järjestyksessä jokaisen lukitaitoisen käsiin, ja kiipesin itse syliin istumaan nauttimaan satuhetkestä. Kymmenennen kerran jälkeen osasin olevinaan jo itse lukea tarinan, vaikka kaikki perustui pelkkään muistinvaraiseen satuiluun.
Sadun jänis häpesi sinisiä korviaan, koittaen piilottaa ne milloin minkäkin ammatialan päähineen alle. Lopulta kuu valaisi jäniksen kauniit korvat lammen pinnan kuvajaiseen, jolloin Sinikorvainen jänis ymmärsi niiden olevan kauniit juuri sellaisenaan. Joskus tarvitsemme sen ihmisen rinnallemme, joka toimii kuin tuo lammen kuvajainen kertoen meille, että juuri näin on hyvä.
Kenenkään ei kannattaisi puuttua siihen, mitä joku muu on luonut. Oletteko kuulleet, kuinka kävi kun Mao päätti, että kaikki varpuset on tapettava? Kansa teki kuten Kiinan Kansantasavallan puhemies määräsi. Pian heinäsirkkaparvet tuhosivat sadot, koska linnut eivät enää niiden lisääntymistä rajoittaneet. Mao joutui julistamaan hätätilan nälkää näkevien ihmisten pelastamiseksi, ja varpusten munia kuljetettiin lentokoneella Kiinaan haudottavaksi.
Se miksi olemme jokainen yksilöllisiä, ja se miksi puut tai kukat ovat juuri omanlaisiaan, on osoitus siitä, että meidänlaiset palaset on tarvittu osaksi juuri tätä kokonaisuutta. Siispä juhlistakaa itseänne te kaikki kauniit luonnonlapset!
Piirros: Heidi Lievonen