Jarnon reissupäiväkirja 4. – 21.1.2022
Testitulos saapuisi vasta vuorokauden kuluttua, joten nyt oli hyvää aikaa tutustua Sjællandin saareen.
Pohjoisosassa näkyi kartalla mielenkiintoisen näköisiä metsäalueita, joten suuntasimme sinne yöksi. Löysimme erään pikkutien varrelta parkkipaikan, jossa oli rauhallista nukkua.
Aamulla Elinan testitulos saapui: Positiivinen. Hetken päästä myös oma tulokseni saapui Tanskan viranomaisten terveyssovellukseen. Se oli negatiivinen.
Elinan vointi oli hyvä, lievä kurkkukipu oli jo hellittänyt. Se oli tärkeintä. Ruotsiin emme pääsisi, sillä maahantuloon vaadittiin maksimissaan 48 tuntia vanha negatiivinen testitulos. Tanskassa karanteeni taas päättyi kaksi vuorokautta oireiden päättymisen jälkeen.
Kiertelimme hiukan lähiseudun syksyisiä metsiä ja pohdimme, mitä seuraavaksi tekisimme.
Lähdimme ajelemaan pikkuteitä ja seurasimme kukkasymbolilla varustettuja tienviittoja. Päädyimme Selsøn kirkolle, josta alkoi myös jonkinlainen luontopolku. Kävin kävelemässä pienen päivälenkin Elinan jäädessä neulomaan autoon. Lyhyt polku johti kartanolle, joka oli kuitenkin suljettu.
Kun tulin takaisin, teimme lounasta ja otimme jälkiruoaksi kuumat kaakaot kermavaahdolla.
Maahantulorajoituksesta huolimatta päätimme lähteä kokeilemaan rajalle, saisimmeko ajaa suoraan Ruotsin läpi Suomen puolelle.
Jännitys korvensi vatsanpohjassa, kun ylitimme Juutinrauman siltaa. Ruotsin pään maksuasemalla oli käytössä vain kaksi kaistaa ja niihin muodostui pieni jono. Maksoimme siltamaksun ja ajoimme rajavartijan luo, joka oli ystävällinen nainen. Selitin tilanteen ja tiedustelin, voisimmeko ajaa yhtä soittoa Ruotsin läpi. Meillä oli riittävästi ruokaa, vettä ja lääkkeitä muutamaksi päiväksi, ja pysähtyisimme matkalla vain kylmäasemalle tankkaamaan. Käyttäisimme maskeja.
Rajavartija vaikutti ymmärtäväiseltä ja lupasi tiedustella asiaa esimieheltään. Hetken päästä hän palasi ja kertoi tiukkaan sävyyn, ettemme pääsisi Ruotsiin tänään. Voisimme hänen esimiehensä mukaan mennä takaisin Suomeen laivalla, joka lähtisi Tanskasta. Kysyimme mistä tällainen laiva lähtisi, koska tietääksemme Tanskasta ei mene matkustajalaivoja Suomeen. Siihen ei kuitenkaan saatu vastausta ja meidät ohjattiin poliisiauton luo, jonka perässä ajaisimme takaisin sillalle ja siitä itsenäisesti takaisin Tanskaan. Ruotsalaiset olivat kyllä huomaavaisia, sillä saimme sillan ylitykseen kupongin, jotta meidän ei tarvitsisi maksaa siitä uudelleen, jos palaisimme takaisin.
Nyt olisi siis aikaa tutustua Tanskaan, sillä tarvitsisimme joko negatiivisen testituloksen tai lääkärintodistuksen sairastetusta koronasta. Ruotsin viranomaisten sivuja tutkiessa vaikutti vieläpä siltä, ettei todistus sairastetusta koronasta välttämättä kelpaisi. Oli siis aika epäselvää, milloin pääsisimme palaamaan, sillä sairastettu tauti saattoi näkyä testeissä viikkoja, jopa kuukausia.
Onneksi testaaminen oli Tanskassa ilmaista, joten suuntasimme saman tien uudestaan testiin. Ilta alkoi hämärtyä. Etsimme sopivan yöpaikan rekkaparkista, jossa oli jälleen kerran rauhallista nukkua.
Nyt myös minun testitulokseni oli positiivinen. Elina otti yhteyttä Suomen Tanskan konsulaattiin ja kysyi, kuinka tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia. Sieltä kehotettiin olemaan yhteydessä omaan vakuutusyhtiöön, joka voisi auttaa tilanteessa.
Mietimme, että ehkä olisi parempi yrittää etsiä jokin majapaikka muutamaksi päiväksi. Voisimme olla eristyksissä autossa jossain parkissa, mutta meidän pitäisi kuitenkin ajella hiukan, jotta sisällä olisi lämpöä, varsinkin jos olo menisi huonompaan suuntaan. Hotelleihin emme pääsisi tai edes haluaisi mennä muita tartuttamaan, joten koitimme etsiä karanteenikotia AirBnb:n kautta.
Laitoin varauspyynnön eräälle mökkimajoittajalle selittäen tilanteemme ja sieltä tuli saman tien viesti: Tervetuloa!
Odotellessamme Nykøpingissä sijaitsevaan mökkiin kirjautumista, päätimme käydä saaren eteläpäässä katsomassa Gedser Odden rantaa. Etsimme tanskalaisista elokuvista tuttua maisemaa, jossa vihertävä nummi putoaa hiekkaisena seinämänä pystysuorasti mereen. Ihan sellaista ei löytynyt, mutta vaikuttavia näkyjä merelle kuitenkin. Lintuaikaan täällä olisi kylttien mukaan monenlaista nähtävää tarjolla.
Illalla kurvasimme pimeän mökin pihaan ja pääsimme sisään oven viereisestä lukkolaatikosta löytyvällä avaimella. Elina oli haaveillut koko matkan, että pääsisi näkemään, miltä tanskalainen ”Hyggehus” näyttäisi sisältä. Nyt meillä oli hetken aikaa käytössä oma sellainen!
Mökki oli sisustettu hyvällä maulla ja tunnelma oli yhtä kodikas kuin taloja ohittaessamme ja ikkunoista kurkkiessamme olimme ennakoineet. Tanskassa vietettiin yleisesti ”avoimien verhojen” -politiikkaa, eli ihmiset pitivät verhonsa auki katutasossakin, jossa pääsi kurkkimaan talojen sisälle.
Hetken kuluttua oveen koputettiin ja mökin naapurissa asuva majoittajanainen asteli sisään eteiseen. Istuimme kauempana olohuoneen sohvalla. Nainen kysyi, miten voimme ja kertoi, että voisi käydä meille kaupassa, pestä pyykkiä tai tarjota apua, mitä vain tarvitsisimme. Tuli kyllä tervetullut olo, melkoisen ystävällistä!
Muutama päivä omassa ”Hyggehusissamme” sujui leppoisasti. Lievänä pysyneet oireet olivat poissa. Kävelimme meren rannalla, pelasimme Skip-boa ja teimme kodikkaassa keittiössä erilaisia ruokia, kuten tortilloja ja makaronilaatikkoa.
Vakuutusyhtiöstä tuli viesti, että he korvaisivat majoituksen matkan keskeytymisen ajaksi, mikä oli hyvä, vaikka majoitus olikin hyvin edullinen. Varauksemme mökkiin oli juuri päättymässä, mutta saimme sovittua uuden majoituksen muutaman kymmenen kilometrin päästä maaseudulta.
Kävimme taas pikatestissä kokeilemassa, saisimmeko jo negatiiviset tulokset. Tulos pysyi kuitenkin molemmilla edelleen positiivisena, vaikka oireet olivat kadonneet jo muutama päivä sitten.
Uutta majoitusta odotellessamme ajauduimme tapojemme mukaisesti taas lähistöltä löytyvään luontopaikkaan, tällä kertaa Mons Klintin kansallispuistoon, jossa ajattelimme käydä kiertämässä lyhyen kävelyreissun.
Polku kulki oranssin pyökkimetsän läpi ja johti jyrkästi laskevaa portaikkoa alas merenrantaan.
Täältä se etsimämme rantamaisema löytyi! Jyrkkä kalkkikiviseinämä kohosi monta kymmentä metriä lähes suoraan merestä ylös vehreille nummille. Ranta oli puhdas ja vesi oli hämmentävän kirkasta.
Lähdimme seuraamaan pyöreiden pikkukivien kuorruttamaa rantaa. Ehdimme kävellä muutaman kilometrin, kun alkoi näyttää siltä, ettei eteenpäin enää pääsisi. Mutainen maanvyörymä oli peittänyt rantakivikon alleen. Samaa reittiä ei houkutellut kävellä takaisin ja luotimme siihen, että pääsisimme kiipeämään jostain kohtaa ylös, joten päätimme kiivetä vyöryn yli. Pääsimme toiselle puolelle melkein jalat kuivina.
Vähän aikaa jatkettuamme törmäsimme toiseen portaikkoon, josta pääsi takaisin ylös. Olipas tämä hieno paikka! Retkestä tulikin vähän ennakoitua pidempi, sillä kävelimme noin kolmen tunnin lenkin.
Kanttailimme mutkikkaita pikkuteitä kohti Roneklintia, jossa uusi majoitus sijaitsi. Pellot vihersivät ja ”toukotyöt” olivat jo hyvässä vauhdissa, vaikka oli vasta tammikuu. Kaikkialla oli sokerijuurikaspeltoja ja idyllisiä maalaistaloja.
Kun saavuimme mökin pihaan, tuli pieni alkujärkytys, sillä isäntäväen asuinrakennus olikin ihan sen vieressä. Itse mökki oli todella kodikas ja voisin hyvin mielelläni asua itse samanlaisessa. Taas oli sisustus tehty hyvällä maulla ja valoisista ikkunoista näkyi luomutilan maisemia.
Mökin käyttöönotossa oli pienimuotoisia ongelmia. Ensin hajotimme vahingossa ilmalämpöpumpun, sitten poltimme sulakkeet ja vielä käänsimme suihkun vesihanan väärään asentoon, mikä aiheutti pesuhuoneessa pienen vedenpaisumuksen. Sen jälkeen olikin mukava tehdä tuttavuutta isäntäväen kanssa. Onneksi he olivat hyvin ystävällisiä ihmisiä, joilla tuntui lisäksi olevan samanlaisia mielenkiinnon kohteita kuin meilläkin.
Maalaiselämä maistui hyvälle. Ympärillä oli tanskalaista perinnemaisemaa, jolla laidunsi ylämaan karjaa sekä harvinaisempia Galloway-rodun nautoja. Keitimme aamukahvia, kävimme kiertelemässä lähistöllä kulkevia luontopolkuja. Illalla maistelimme paikallisia ruokia, katsoimme Burgerimiestä ja pelasimme Alfabetiä tanskalaisilla aakkosilla. Suunnittelematon muutaman päivän lepo saattoi tehdä meille todella hyvää.
Metsästimme myös negatiivista testitulosta. Eräänä iltana testin jälkeen Elinan puhelimeen tuli viesti: Tässä linkki testitulokseesi. Tulos oli negatiivinen! Samassa viestissä oli myös todistus, joka kelpaisi Ruotsin rajalla. Minun tulokseni oli sen sijaan vielä positiivinen. Elina vitsaili jo, että lähtisi itsekseen ajelemaan Suomeen ja minä voisin vaikka liftata perästä.
Pohdimme mitä tekisimme seuraavaksi, sillä vuokra-aikamme mökillä oli päättymässä. Otimme sen riskin, että minunkin tulokseni kääntyisi vihdoin negatiiviseksi ja lähdimme jatkamaan matkaa.
Seuraavana aamuna luovutimme mökin ja suuntasimme optimistisesti testipaikalle Køgeen. Jäimme jännittyneinä odottelemaan tulosta. Kohta puhelimeeni tuli viesti. Se on negatiivinen! Samalla Ruotsi ilmoitti, että vaatimus negatiivisesta testituloksesta poistuu. No, nyt ainakin pääsisimme kotiin!
Tällä kertaa olo oli rajalle mentäessä hieman luottavaisempi, vaikka jännitti kuitenkin. Rajamies vilkaisi puolihuolimattomasti koronatestejä ja näytti kädellä: Voitte jatkaa matkaa. Kaiken sen odottelun jälkeen olo oli aika epätodellinen, nyt oltiin Ruotsissa. Ja matkalla kotiin.
Eteläisin Ruotsi näytti keväiseltä, eikä lumesta ollut tietoakaan. Itämerellä puhalteli 30 ms tuuli, joten päätimme ajella pohjoisen kautta. Ajoimme niin kauan, kunnes alkoi väsyttämään. Löysimme ennen Norrköpingiä hyvän yöpaikan rekkojen vierestä.
Nukuimme kuin tukit ja heräsimme lumiseen maisemaan. Matkaan lähtiessä tuli jo vähän kotoisampi tunnelma, kun teiden reunustoja alkoivat koristaa valkopukuiset kuuset ja männyt. Pysähdyimme lounaalle Pizza Hut:iin Tukholman liepeille.
Matka jatkui kohti pohjoista. Illan hämärtyessä osa ohi vilistävistä kaupungeista oli uskomattoman hienoja siltoineen ja valoineen.
Pysähdyimme Örnsköldsvikissä kauppaan. Katselin pihalla kirkasta tähtitaivasta. Oli jotenkin outo tunne. Tulevaisuus tuntui olevan avoinna, niin moni asia vaikutti mahdolliselta. Mietin, jatkuisiko näin, vai palaisinko heti kotiin palattuani totuttuihin rutiineihin ja tuttuun ajatusmaailmaan. Vai olisivatko matkan kokemukset muuttaneet jotain pysyvästi? Toivoin, että olisivat.
Hakeuduimme taas rekkaparkkiin yöksi jonnekin Skellefteån lähistölle.
”On hetki, jolloin tuuli uinahtaa. On hetki, jolloin tuuli valvoo…” soi radiosta, kun ajoimme auringon noustessa meren takaa. Pysähdyimme etsimään aamupalaa pienestä kyläkaupasta. Tiedustelin löytyisikö sieltä kahvia ja iloiset rouvat huikkasivat ”Ja, förstås!”, ja laittoivat matkaan vielä uunituoreet pullatkin. Olen aina tykännyt Pohjois-Ruotsin tunnelmasta, siellä asuu leppoisia ihmisiä.
Klo 14.01 saavuimme Suomen rajalle Tornioon.
Rajamies viittoi pysähtymään.
”Millainen reissu takana?”
”Käytiin Sisiliassa.”
”SISILIASSA!”
”Nyt kun kerta kysyit 😊.”
Juteltuamme hetken Italian säästä ja Euroopan rajamuodollisuuksista, tullimies toivotti:
”Tervetuloa Suomeen.”
—————–
Kiitos, kun olit mukana reissussa!