Yö sujui rauhallisesti, vaikka illalla jännittikin.
Elinan reissupäiväkirja 20.11.2021 – 28.11.2021
Yöllä tuli muutama kovempi sadekuuro ja lämpötila laski lähelle nollaa. Parkkipaikan edessä oli lampi, jossa joutsenet tekivät kaarroslentoja laskeutuen takaisin veteen. Täysikuu oli myös laskemassa auringon tieltä.
Ajoimme Thy:n kansallispuistoon, jossa oli hyvin erikoisen näköisiä heinikon peittämiä hiekkadyynejä. Kävelimme rantaan ja meri pauhusi yli kahden metrin aalloin. Hiekkarannalla löytyi kauniita meren muotoilemia kiviä. Päätimme keräillä roskia ja laittaa niitä rannalle ajelehtineisiin kalastusaluksen muovilaatikoihin.
Puiston toisella laidalla pienessä kylässä oli luontokeskus, vaatekauppoja ja ravintoloita. Saimme täytettyä vesiastiamme luontokeskuksella ja teimme lounaaksi salaattia ja falafelejä autossa.
Lähdimme ajelemaan pitkin merenrantatietä kohti Lyngvikin majakkaa. Matkalla pysähdyimme kauppaan ja ostimme alennusmyynnistä sämpylöitä, banaanijogurttia ja juustoa, sekä todella pahaa kurpitsakeittoa. Löysimme majakan ja ajoimme automme isolle parkkipaikalle, josta saimme ihailla majakkaa kuun valossa. Yöstä oli tulossa kylmä, joten nukuin villapaita päällä ja kaikki peitot käytössä.
Yöllä oli pakkasta. Onneksi oli ihan lämmin nukkua, kun oli illalla jättänyt villasukat jalkaan ja villapaidan päälle. Jarno kävi aamulenkillä majakalla ja minä ihailin sitä ikkunasta. Saimme katsella todella kaunista auringonnousua. Paikalla kävi lenkkeilijöitä, joten päätimme lähteä vähin äänin heti aamupalan jälkeen.
Aurinko sai kuuraisen maan kimaltelemaan. Auton ikkunat olivat aivan rapaiset, mutta onneksi ne sai pestyä huoltoasemalla. Kävin myös tiskaamassa ja siistimässä autoa levähdyspaikalla, jossa oli vesivessa.
Vadehavetin hietikko oli mykistävä, 20 km pitkä ja kilometrin leveä merenranta, jossa autot ajelivat edes takaisin, ihmiset ulkoiluttivat koiriaan ja karavaanarit viettivät aikaansa. Mekin söimme ensin autossa ja lähdimme kävelemään meren rannalle. Simpukat vain rapisivat kenkien alla ja meren aalloista kuului yllättävän kova pauhu. Saimme ihailla auringonlaskua rannalla.
Kävimme Rema 1000:ssa ostamassa taas alennusruokia. Jatkoimme matkaa ja löysimme rauhallisen yöpaikan. Jarno tuumasi illalla, että nyt olet kotona, vieressä on laidun ja paljon lehmiä. Teekupposen jälkeen oli turvallista käydä nukkumaan.
Tanskasta jäi päällimmäisenä mieleen, että asiat toimivat hyvin. Joka paikassa on siistiä ja maa on kiehtova. Lähestyessä Saksan rajaa asiat muuttuivat sotkuisemmaksi, esimerkiksi vessat olivat enää pelkkiä huusseja ilman vettä tai sähköä. Luonto oli kaunista ja vihreät pellot sekoittivat käsityksen vuodenajoista.
Aamulla heräsin ennen kuin Jarnon kello ehti soimaan. Auringon noustessa alkoi pellolta tosiaan erottamaan lehmiä ja hiehoja. Söimme aamupalapuuron kirsikkakastikkeella ja banaanilla. Jarnolla oli palaveri toisensa perään. Minä katsoin monta jaksoa Dos vidasta ja nautiskelin aamukahvista. Menin juttelemaan hiehoille, ja yksi tulikin rohkeasti luokseni. Näin että hänen silmänsä oli tulehtunut todella pahasti ja turvonnut lähes ulos kuopastaan. Silmä vuoti ja näytti kipeälle. Minulla tuli itku, koska en pystynyt auttamaan häntä.
Lähdimme ajelemaan kohti Saksaa. Matka ei ollut pitkä, ehkä 20 kilometriä. Rajan vaihto sujui lähes huomaamatta. Paljon kuitenkin muuttui rajan jälkeen. Talot olivat erilaisia, pelloilla oli vain lampaita ja niiden laitumilla astelemassa jalohaikaroita. Kaikki oli jotenkin vähän rempallaan.
Kävimme eräässä kylässä kysymässä camping-alueelta mahdollisuutta suihkuun ja että saisiko samassa yhteydessä olevasta grillistä currywurstia. Yksi ovi oli auki, mutta nainen siellä ei puhunut sanaakaan englantia ja meillä jäi vähän epäselväksi, että miksi paikka olikin kiinni. Jatkoimme matkaa.
Heidessä löysimme sitten vihdoin currywurstia. Myyjä ei puhunut englantia, eikä siellä käynyt kortti. Saimme kuitenkin ruuat mukaamme niin kuin toivoimme.
Jatkoimme matkaa kohti Hampuria. Satuimme kai neljän ruuhkaan ja väkeä tuli kyllä takaa ja sivusta sellaisella vauhdilla, että Elli vaan heilahteli ilmavirrasta. Kävimme myös kysymässä camping-alueelta suihkua. Suihkun saadakseen olisi pitänyt yöpyä ja se olisi maksanut 21 €. Päätimme jatkaa matkaa.
Välillä sateli ja välillä taivas näytti ihan kirkkaalta. Pysähdyimme eräälle huoltoasemalle ja kuinka ollakaan sieltä sai ostaa suihkun hintaan 3 € henkilö. Kyllä taas kelpasi. Jarno jopa vaihtoi sukat ensimmäisen kerran reissun aikana. Lähdimme suihkun jälkeen vielä jatkamaan matkaa ja pysähdyimme rekkaparkkiin noin 30 kilometrin päähän Hannoverista. Söimme ja pelasimme erän skip-boa. Kävimme nukkumaan rekkojen hyristessä vieressä.
Kuukausi jouluaattoon. Rekkaparkissa nukkuminen oli luksusta, kylmälaitteiden hurina muistutti laivadieselin vieressä nukkumista.
Suuntasimme Harz:n kansallispuistoon. Keli oli viileä, vain pari astetta plussalla.
Puiston metsä oli latvasta katkeillutta kuusipuuta, joka oli opasteen mukaan ihmisen istuttamaa ja nyt luonto otti siitä vallan. En käsittänyt miksi puut olivat katkenneet latvuksista tai puolesta välistä.
Vajaan 5 kilometrin mittainen reitti kulki lammen ympäri, ollen välillä todella mutaista kulkea.
Kun lähdimme jatkamaan matkaa, näimme hienon Saksanhirven pomppimassa tien yli. Ajelimme seuraavaksi pikkuteitä pitkin hetken aikaa ja suuntasimme kohti toista kansallispuistoa, nimeltään Kellerwald-Edersee. Söimme parkkialueella muusia ja kalapihvejä sekä coleslowta. Vaihdoimme myös kuskia, kun Jarno sai työnsä tehtyä.
Matkalla pysähdyimme kauppaan. Tällä kertaa olimmekin pelkässä juomakaupassa, jossa oli tuhansia litroja eri oluita ja muita virvokkeita. Ostimme ”vishyä”, colaa ja oluen. Nämä kaikki maksoivat yhteensä 3,50 €, eli edullista on. Vieressä oli onneksi ruokakauppa ja sieltä löysimme spätzleä ja sen kanssa sipulia ja juustoraastetta, Riesling-viiniä ja suklaata.
Kansallispuiston alueelle päästyämme etsimme parkin mäen rinteeltä peltojen keskeltä. Illalla pelasimme skip-boa, joimme viiniä ja söimme suolarinkeleitä. Yö oli viileä, mutta olin jättänyt liikaa vaatetta päälle ja heräilin vähentämään sitä.
Jarno lähti taas aamulenkille ennen valoisan tuloa, jäin autoon. Jarno viipyi aika pitkään ja sain rauhassa katsoa pari jaksoa bonusperhettä.
Aamupalan jälkeen lähdimme kiertämään autolla kansallispuistoaluetta. Siellä oli valtava pato ja hiekkarantainen järvi. Tie oli mutkainen ja mäkinen.
Ajelin ensimmäiset 60 km pikkupaikkojen läpi ja siirryin sitten isommalle Frankfurtiin menevälle tielle. Rekkaparkissa teimme ruokaa ja saimme täytettyä vesiastiat. Spätzle oli hyvää. Pullonkerääjä kiersi roskiksia läpi ja kävin nopeasti laittamassa ulos meidän tyhjät pullomme, jotka kelpasivat hyvin kerääjälle. Keitimme myös kahvit jälkkäriksi.
Jatkoin ajelua Frankfurtin ohi kohti Ranskan rajaa. Matkalla päätimme mennä katsomaan vielä Baden-Badenia. Tunnelma autossa oli hieman kireä ja asioista tuli helposti väittelyitä. Reissuväsymystä tai vain huono päivä.
Pääsimme Baden-Badeniin ja suunnittelimme käyvämme kylpylässä. Pelkkä risteykseen kääntyminen oli hankalaa ja ajoimme pari kertaa ohi. Löysimme parkkipaikan, johon saimme hikisesti automme mahtumaan. Ehkä nälän, kiukun, väsymyksen ja kaiken yhteenlaskuna päätimme skipata kylpylän ja ajaa erääseen linnan parkkiin, jota oli kehuttu.
Linnalle meno oli pelkkää nousua, mutta vastassa odotti näyttävä kivilinna ja hyvä parkki yöpymiseen. Parkkiksen laidalta näki kauas ja kaupungin valot hohtivat alapuolella. Söimme salaattia ja katsoimme elokuvan –”Kukaan ei tiedä, että olen täällä”. Yöstä oli tulossa kylmä. Jätin päivävaatteet päälle ja heräsin yöllä taas riisumaan niitä.
Yöllä heräsin, kun jotkut lähtivät otsalamppujen kanssa kiertämään linnaa. Onneksi muuten oli rauhallista ja lämmin nukkua. Jarno kävi aamulenkkinsä ja minä makoilin autossa.
Söimme aamupalan ja kävimme kävelyllä katsomassa maisemia. Linna oli hieno ja osassa siitä oli toiminnassa ravintola, osa oli sortunut.
Ajoimme Baden-Badeniin vanhaan keskustaan. En tiedä mistä johtuen keräsin paljon katseita, meillä oli päällä vaellusvaatteet ja kuoritakit. Ympärillä oli paljon liikkeitä ja kasinon lähelle oli avautumassa suuri joulutori. Olisin halunnut mennä sinne, mutta tapahtumaan vaadittiin koronapassin lisäksi myös vuorokauden sisällä otettu koronatesti. Markkinat jäivät väliin.
Jarno sai työviikon päätökseen ja lähdimme kylpylään. Tällä kertaa löysimme onneksi helposti parkkipaikan. Kylpylässä vaadittiin koronatodistus sekä sovellus, jolla kirjauduttiin sisään. Kahden tunnin kylpylä + saunaosasto maksoivat 40 € kahdelta. Olimme melko turistina liikenteessä, mutta onneksi opimme toimimaan ja pääsimme suihkuun sekä altaaseen. Paikalla ei ollut liikaa ihmisiä, tunnelma oli mukava.
Kävimme ulkoaltaassa, missä oli kova virtaus, joka pyöritti kehää altaan reunalla. Lähdimme etsimään saunoja ja löysimme aromiterapia-saunan. Istuessani lauteelle, pääsi reisien välistä sellainen pieruefekti, joka kaikui mahtipontisesti hiljaisessa saunassa kaikkien muiden iloksi.
Mietimme, missä paljon mainostettu saunaosasto oli ja Jarno huomasikin, että alue löytyi yläkerrasta. Saunaosasto oli tekstiilivapaata aluetta, eli uikkarit oli jätettävä eteisessä pois. Kaikki ihmiset liikkuivat pyyhkeissä, toiset peittivät niillä kehoaan, toiset taas pitivät pyyhettä vain rennosti olalla.
Menimme ensimmäisenä saunaan, jossa sattui olemaan iäkäs saksalaispariskunta. Mies ohjeisti meitä, että pyyhe kuuluu pitää myös jalkojen alla. Saunassa ei heitetty löylyä, siellä vain istuttiin kuumassa huoneessa. Minua alastomuus jotenkin ujostutti, Jarno oli ihmeellisen rento.
Kävimme suihkussa ja menimme seuraavaan saunaan. Sama saksalaispari neuvoi, että ulkoa löytyy lisää saunoja. Siellä olikin tosiaan mainoksen mukaan perinteinen suomalainen sauna. Todellisuudessa hirsisaunan takaosassa oli lasilla peitetty takka ja sielläkään ei heitetty kiukaalle vettä. Joka saunassa oli seinällä tiimalaseja, joilla käännettiin vartti aikaa. Ihmiset tuntuivat käyttävän niitä.
Ulkona oli toinenkin hirsisauna ja siellä kiukaalle laitettiinkin vettä. Sen teki tosin kone ja en tiedä kuinka usein vettä kiukaalle meni, koska 15 minuutin istumisen jälkeen vettä ei tullut kertaakaan.
Menimme takaisin allasosastolle ja kävimme vielä hetken ulkoaltaalla. Sitten tulikin aika vastaan. Kokemus oli kiva ja tulipahan kunnolla peseydyttyä. Kiitos Jarno!
Kylpylän jälkeen suuntasimme Schwarzwaldin kansallispuistoa kohti. Googlen mukaan siellä oli matkailuautoparkki ja löysimmekin tyhjän parkkipaikan, johon päätimme jäädä yöksi. Ulkona oli todella kova tuuli ja alkoi satamaan lunta. Saa nähdä, miten taretaan yö ja olemmeko lumen saartamina kevääseen saakka.
Niinhän siinä kävi, että aamulla verhoa raottaessa oli ikkunat vuorattu lumella. Mikä lohdullisinta, heräsin lumiauran kolinaan. Lunta oli tullut vajaa 10 cm ja keli oli loskainen. Tuuli oli onneksi hellittänyt.
Pääsimme hyvin liikkeelle ja ajoimme lyhyen matkan toiselle parkkipaikalle. Jarno halusi yleisen sovun ylläpitämiseksi tiskata, koska olin ollut taas typerän kiukkuinen.
Kävimme kiertämässä maisemareitin, joka oli nyt lumen peitossa. Reitti ei ollut kovin pitkä, mutta ihan mukava kiertää.
Ajelimme lumiselta vuorelta alas pieneen kylään, jossa satoi vain vettä. Jatkoimme kohti Ranskan rajaa ja Strasbourgia. Taaskaan ei edes huomannut ylittävänsä rajaa. Jälleen meidän autolla keskustaan meno oli kiellettyä, joten ajoimme moottoritietä kaupungin ohi ja näimme vilauksen Strasbourgin katedraalin torneista.
Ajoimme isolta tieltä kaupungin jälkeen pienempään kylään ja pienemmälle tielle, jossa alkoivat viiniviljelmät. Jarno halusi kiertää Alsacen viinitien ja hyvä niin. Pysähdyimme kapealle levikkeelle ja maisemia ihaillessa päätimme myös tehdä siinä ruokaa. Söimme valtavan annoksen herkkusienipastaa ja ruokaa jäi vielä jäljellekin.
Eteenpäin jatkaessamme löysimme ensimmäisen viinimyymälän. Ostimme pari pulloa ja jatkoimme matkaa. Seuraava viinipaikka olikin porttikongin sisällä. Kävelimme sisään ja samalla soi summeri. Ihmettelimme siinä, että mitähän nyt ja kohta yläkerran ikkunasta kurkisti nainen. Sanoin englanniksi, että ostaisimme viiniä. Nainen tuli alas ja menimme homeen hajuiseen varastoon. Saimme eteemme listan ja siitä valitsimme viinin. Rouva ihmetteli emmekö halua maistella ja sanoimme että ei tarvitse, ja ostimme yhden pullon Rieslingiä. Lasioven takana seisova Rotweiler kallisteli koko ajan päätään ja seuraili tilannetta tarkkaavaisesti. Nauroimme tilanteelle autoon päästyämme.
Jatkoimme ajelua ja tajusimme, että viinejä myytiin aivan joka paikassa. Maisemat olivat hienot, kun kiertelimme pikkukyliä ja viiniviljelmiä vuoronperää. Haukkoja lenteli paljon, samoin haikaroita. Laitoimme välillä auton parkkiin ja kävimme kävelemässä.
Tuli pimeää ja eräässä kylässä oli tien varsi täynnä parkkeerattuja autoja. Käskin laittamaan auton parkkiin ja lähdimme katsomaan missä kaikki ihmiset ovat. Löysimmekin joulumarkkinat ja siellä oli vaikka mitä kojua ja kauppaa katujen varsilla. Maistoimme kuumaa valkoviiniä ja eräästä leipomosta ostimme vuohenjuustopaniinin.
Tunnelma oli ihanan jouluinen, juuri sellainen mistä olin haaveillut.
Tarina jatkuu seuraavassa osassa.