Skyen viihtyisästä pääkylästä Portreesta saa kaikkea mitä matkaaja tarvitsee.
Parhaat evästykset löytyvät kuitenkin syrjäisän valokuvanäyttelyn emännältä, joka neuvoo ystävällisesti mistä paikallinen valokuvaaja on tunnelmalliset otoksensa näyttelyyn napannut.
Aamu ei ole vielä valjennut kun hypin märkien mättäiden päällä kohti harmaata vuoristoa. Linnut visertävät kylmässä aamussa ja etsivät eloisasti solisevan puron yläpuolelta sopivia suupaloja. Suupalat taas ovat hyvin kiinnostuneita aamuisesta kulkijasta, joka aikoo uida kirkkaiden vuoristopurojen muodostamassa lammessa.
Alas uimapaikkaan päästäkseen joutuu hiukan kiipeilemään, mutta uinti on sen arvoinen. Altaan jäinen vesi, sen kimaltelevat pisarat ja virran pehmeä solina muistuttavat paikasta, josta olen joskus nähnyt unta.
Kapeaa tietä seuraten ja lehmiä väistellen päädyn tuuliselle rannalle, jossa valmistetaan kansainvälisestikin tunnettuja viskejä. Opas kertoo eläväisesti juoman historiasta ja valmistuksen pieteetistä, ja tarjoilee lopuksi erilaisia viskilaatuja, joista yksi tarttuu mukaankin.
Kun kierros on ohi, opas kävelee luokseni ja sanoo että tämä voi kuulostaa hiukan oudolta, ja kysyy kysymyksen jota en etukäteen olisi arvannut minulta kysyttävän juuri tässä paikassa: ”Pidätkö kengistäsi?” ”Kyllä.”
Lähistöltä löytyy kiehtovan näköinen majakka. Kokonaisuus näyttää kauempaa katsottuna hyvin idylliseltä paikalta, mutta paljastuu lähempää tarkastellessa kovin surulliseksi ja rapistuvaksi tuulahdukseksi menneestä. Tämänkin lamppu on sammunut jo aikaa sitten, majakan vartijan mökistä kajastava lämmin valo on vain muisto upeiden majakoiden katoavassa historiassa.
Minkähänlaisia tarinoita entisillä vartijoilla olisikaan kerrottavanaan?
Seuraavaksi yöksi on luvassa kovaa tuulta. Saan loistavan idean: Menen takaisin majakalle katsomaan aaltojen syntyä ja yövyn rantatöyräällä kuunnellen ulvovaa tuulta!
Sade ja puhallus yltyvät sitä mukaa, mitä lähemmäksi rantaa pääsen. Perillä myrsky tuntuu riehuvan ihan tosissaan, nyt on nähty myös ylöspäin virtaava vesiputous! Raivoavat puuskat nostavat 100 metriä alempana olevasta merestä vettä normaalia päinvastaiseen suuntaan ja lennättävät sen suihkuna niemenkärjen yli. Kun vesi tulee sadeviitasta läpi, piirtää sulkakynä mielessä raksin kohtaan, ”hanki kunnollinen sadeviitta”.
Liikkuminen on vaikeaa, puuskissa on vaikea pysyä edes pystyssä. Täällä yö saattaisi jäädä kovin vähäuniseksi.
Herään pimeään aamuun ylhäällä nummien suojassa. Kevyt henkäys puhaltaa kasvoille antaen lupauksen lempeästä säästä. Viimeisen aamun aurinko nousee meren takaa ja värjää kukkulat lämpimimmällä sävyllään. Aika, etene hitaasti edes tämän kerran.
Kaivan repusta aiemmin hankkimani viskipullon ja kaadan tilkan kuksaan. Olin täällä.