Sääennuste lupailee viikonlopuksi sadetta, mutta ei auta.
Tämä on ainoa hetki, jolloin yön yli vaelluksen Reisaan voi tehdä, koska viikot menevät nettiyhteyksiä kalastellen ja koneen ääressä istuskellen.
Reittisuunnitelma: Ovi Raishiin-Sieimmahytta-Mollisfossen
vs. toteutunut
Tissiposkien syysretki: Ovi Raishiin-Sieimmastua-Dissaltakfossen
Jarno sai viikon työt päätökseen ja lähdimme ajamaan kohti Reisaa. Tiedossa oli, että kansallispuiston rajan lähimmältä parkkipaikalta tuvalle olisi matkaa noin 9 kilometriä, joka tarkoittaisi loppumatkan kulkemista pimeässä. Eihän se varmasti ole ongelma niille jotka eivät pimeää pelkää, mutta minulle pimeässä mennään ehdottomasti eloisan mielikuvituksen värittämälle epämukavuusalueelle.
Pääsimme Ellillä luontotalon parkkipaikalle ja arvoimme, lähdetäänkö matkaan aamulla, vai startataanko pimeyttä ja vesisadetta uhmaten jo perjantai-iltana. Pisin tikku valikoitui perjantaille ja niinhän sitä lähdettiin rinkkojen kanssa kävelemään.
Luontotalolta jatkoimme eteenpäin tietä pitkin. Vähän matkan päässä oli portti, joka oli tällä kertaa auki. Emme kuitenkaan uskaltaneet ajaa Ellillä pitemmälle, sillä mitä jos joku kävisikin sulkemassa portin ja jäisimme mahdollisesti ikuisikisi ajoiksi jumiin Reisaan, ja muuttuisimme peikoiksi, ellei joku peto söisi meitä ennen sitä. Jalan oli siis turvallisempi jatkaa vaikka pimeän uhka oli ilmassa.
Tie vei oikeaan suuntaan, joten oli tehokkaampaa kävellä suihkusateessa tietä pitkin, kuin kastella itsensä tuplaten metsässä. Viisi kilometriä tietä tallottuamme tulimme käännöspaikalle, mistä lähti polku metsään. Kuljimme selvästi harjun päällä ja alhaalla kuului joen virtapaikkojen pauhu. Alkoi olla jo melko hämärää, mutta polun pystyi erottamaan vielä ilman otsalamppua. Kengät kastuivat välittömästi metsäpolulle suunnattuamme. Paikoittain kellastuneet haavanlehdet värittivät polun, toisinaan polku oli juurakkoinen ja liukas.
Olimme lukeneet, että joen tällä puolen, jossa polku kulki olisi varaustupa ja joella ylitysvene, jolla pääsisi joen toisella puolen olevalle autiotuvalle. Sinne siis menisimme. Jännitin pimeässä tulevaa joen ylitystä, mutta haaveilin kamiinan lämmöstä ja hellalla hiljalleen porisevasta makkarakeitosta, joten pimeää oli helpompi sietää.
Suihkusade alkoi puskemaan vedet läpi kuorivaatteista tai sitten rivakka askellus kasteli takin altapäin. Kengät litisivät ja varpaita alkoi hieman palelemaan jo liikkeessä. Pimeä saapui ja oli pakko pysähtyä kaivamaan otsalamppu sadesuojan alle pakatusta rinkasta. Onneksi kaivoimme, koska viimeiset pari sataa metriä mökille oli pelkkää kivikkoista ja liukasta alamäkeä.
Onneksemme pääsimme turvallisesti alas ja polku kulki suoraan varaustuvan nurkalle. Tupa oli tyhjä ja pimeässä suuntasimme joen rantaan. Vene oli joen toisella puolen ja otsalampun valossa pystyi erottamaan tuvan ääriviivoja ja piipusta nousevan savun.
Mitäs hittoa nyt tehdään? Kiersimme varaustuvan pihassa muut olevat rakennukset, lukollinen vaja ja vessa. Varaustupa ja sen seinässä oleva numerolukollinen avainlaatikko. Kello oli kahdeksan ja vaatteet olivat aivan märät. Olisi pakko saada syömistä ja kuivaa vaatetta päälle.
Päätin että teemme röyhkeästi niin, että kasaisimme teltan varaustuvan kuistille jolloin sade ei kastelisi kaikkea. Saimme teltan juuri mahtumaan kuistin katoksen alle ja kuivat vaatteet vaihdettua päälle. Se siitä haaveesta kamiinan lämmöstä ja makkarakeitosta. Oli viisaampaa kaivaa retkimuonat rinkasta, ja keittää niihin pelkkä vesi. Ruuan tekeytyessä yritin lämmitellä varpaita retkiruokapussin ympärillä.
Miten tämä veneellä ylitys voi oikein toimia jos käytössä on vain yksi vene? Tunsin hieman ärsytystä moisesta omimisesta, mutta en ajatellut itse olevani juuri sen parempi kun varaustuvan katos antoi suojaa. Pian ruuan jälkeen alkoi metsästä kuulumaan puhetta. Kulkeeko täällä joku vielä tähän aikaan?
Ääni lähestyi ja kohta näkyi jo metsässä vilahtelevat valokeilat. Jarno meni teltasta ulos ja pian paikalle tulikin kaksi metsästäjää, jotka olivat varanneet tuvan itselleen. Pahoittelimme kovasti röyhkeää leiriintymistämme ja puolustauduimme veneen poissaololla, mutta miehet vakuuttivat ettei se haittaa heitä. Toinen kavereista näppäili avainlukkoa toisen luetellessa Norjaksi numerosarjaa.
Miehet asettuivat tupaan ja minä kaivauduin makuupussiin. Märät varpaat ja kostea tunne saivat palelemaan hytisten. Lämmitin itseäni kietoutumalla ihan Jarnoon kiinni, jossain vaiheessa nukahdin.
Heräsin vasta aamulla, avasin jo silmätkin ennen kuin kuulo tarkentui pois unimaailmasta. Ensin kuului joen tasainen kuohunta ja sitten erotin sateen ropseen puiden lehdille ja siitä maahan. Olipas ihanan lämmin. Tuntui kun olisin jossain pesässä nukkumassa. Nukahdin vielä uudelleen.
Seuraavan kerran herättyäni havahduin, että olimme nukkuneet 11 tuntia, joka on meille sangen pitkä aika. Sade hellitti. Päätimme laittaa teltan kasaan ja tehdä aamupalaa nuotiopaikalla. En ollut illalla nähnyt oliko jossain halkovajaa, että voisimme hieman yrittää kuivatella vaatteita nuotion äärellä.
Yö oli kondensoinut löysällä olleen telttakankaan alle kosteutta joka oli kastellut makuupussia ja retkipatjaa. Miten ihmeessä saisimme kaikki tavarat kuivaksi autossa, ilman että meillä olisi autokin jatkuvasti huurussa, kun se meinasi olla jo ihan normaalillakin olemisella. Pakko jättää tavaroita hetkeksi kuivumaan telttaan. Jarno meni tekemään aamupalaa ja minä kiskoin märät vaatteet ja kengät päälle. Inhottava tunne.
Miehet tuvassa olivat heränneet myös ja toinen miehistä tuli juttelemaan Jarnon kanssa hänen tehdessä aamupalaa. Vastarannalla näkyi myös liikettä ja mies sai sovittua heille veneen puolen tunnin päästä. Molemmissa tuvissa kävi kova pakkaaminen. Söimme aamupalaa ja löysin puuvajan huussin takaa ja laitoin tulet, ehkä saisin edes vähän vaatteita kuivateltua.
Miehet olivat suuntaamassa toiselle puolen tunturiin metsästämään riekkoja. He toivoivat että linnut olisivat vaihtamassa talvipeitettä ja olisivat siten helpommin havaittavissa. Miehet kantoivat rinkkansa rantaan odottamaan venettä. Juttelimme tovin alueen nähtävyyksistä. He kertoivat että kolmen kilometrin päässä olisi vesiputous samalla puolen jokea jossa jo olimme. Ehkä menisimmekin käymään vain siellä. Ennen lähtöä miehet sanoivat että jättävät tuvan oven auki, sisällä on kaminassa tuli ja voisimme kuivatella siellä vaatteitamme jos laittaisimme lähtiessämme oven lukkoon ja avaimen lukkolaatikkoon. Olisi tehnyt mieli hypätä miehen kaulaan kiitokseksi.
Vene tuli joen yli tuoden kolmen hengen seurueen. Seurueen Saksalainen pariskunta olivat matkalla Kautokeinoon jonne oli matkaa 100 km. Heillä oli reissua takana jo 800 km ja vajaa kaksi kuukautta. Kolmas seurueesta oli luultavammin naisen äiti ja oli tullut mukaan loppumatkalle. Pariskunta kehui kovasti Norjan tupaverkostoja ja kertoivat, että olivat alun jälkeen saaneet nukkua tuvissa ja tykkäsivät luonnosta. Seurueen jatkettua matkaa, me livahdimme tupaan.
Tuvassa oli ihanan lämmin. Kaminassa kyti iso palamaton puu joka roihahti liekkiin kun avasin kaminan ilmaluukkua. Ripustelin kaikki tavarat teltasta lähtien tupaan kuivumaan. Tupa oli uusi ja varusteltu neljällä pedillä, ruokapöydällä, kaasuhellalla ja kaminalla. Eli juuri sopiva pienelle porukalle. Avasimme ikkunoita ja vaatteet kuivuivat hetkessä. Sain pakattua vaatteet ja makuupussit kuivana rinkkaan.
Päätimme käyttää tilaisuuden hyväksi ja laitoimme makkarakeiton kaminan päälle tulemaan samalla. Saimme lopulta tavarat kenkiä lukuunottamatta kuivaksi ja mahat täyteen. Pakkasimme rinkat ja veimme ne halkovajaan odottamaan paluumatkaa.
Siivosimme tuvan ja kaminassa ollut puukin paloi sopivasti loppuun. Laitoimme oven lukkoon, mutta avaimen laittaminen lukkolaatikkoon ei onnistunutkaan ilman numerosarjaa. Painostin Jarnoa miettimään mitä numeroita miehet oli illalla luetellut. Painelin numerosarjoja ja yksikään ei avannut lukon kielekettä. Lopulta laatikon lukko lopsahti auki ja saimme avaimen laitettua paikoilleen. Luojan kiitos.
Lähdimme kävelemään joen vartta pitkin kohti putousta. Polku kulki laaksossa ja oli hyvin vehreää aluetta. Toisella puolen jokea nousi jyrkät kalliot joten ymmärrettävää että polku kulki tällä puolen jokea.
Putous oli näyttävä. Vettä suihkusi pitkälle putouksesta. Matkan jatkaminen olisi vaatinut kenkien pois ottamista ylittääkseen alajuoksun, joten päätimme kääntyä takaisin ja kävellä autolle asti.
Välillä ripsi taas vettä ja kengät kastuivat entisestään. Saavuttuamme takaisin varaustuvalle keitimme nuotiolla kahvit. Paikalla oli myös muita retkeilijöitä. Kolmen naisen porukka oli tullut Kautokeinosta ja olivat saaneet aloittaa taipaleensa lumisateessa. He olivat Reisasta kotoisin, joten matka oli loppusuoralla.
Reitti takaisin autolle kulki myös joen vartta pitkin ja päätimme palata sitä kautta että näkisimme eri maisemia. Polku oli tuvalta lähdettäessä haastava. Se kulki liukkaiden kivien yllä ja oli melkoista pomppimista ja pujottelua rinkan kanssa.
Joki pauhasi vieressä ja jossain kohtaa näimme jokiveneen nousemassa vastavirtaan. Maisemat oli kauniit. Ruska oli pitkällä laaksossa ja väritti puut keltaisiksi. Eräällä nuotiopaikalla oli seurue lähdössä laskemaan jokea packrafteillä ja pian näimme ja kuulimme seurueen laskevan ohitsemme inkkarihuutojen kanjonissa raikuen.
Polku muuttui onneksi helpommaksi ja yhdistyi lopulta tielle jota pitkin pääsimme loppumatkan kävelemään autolle.
Laitoimme rinkat autoon juuri hämärän laskeutuessa. Luontotuvalla oli paljon rakennuksia ja hienot maisemat alas joelle. Varmasti mahtava paikka vierailulle mihin aikaan vain vuodesta. Jälleen nauratti millainen reissu tästäkin taas tuli. Tissiposkien syysreissu, jossa saatiin taas kuoria kermat päältä.