"Minulla alkaa loma ja lähdemme UKK-puistoon Paratiisikuruun vaeltamaan.” mainostan ystävälleni, vaikka sisälläni on outo tunne siitä, ettei asiaa kannattaisi vielä kovin julkisesti toitottaa.
Maa on musta. Ulkona viuhuva tuulinen joulukuun ilta kuulostaa kylmältä. Lämmittelen kotona kaakaon äärellä ja uppoudun kotimaisen rikosdekkarin maailmaan.
Mäkinen peltomaisema laski kirkasvetiseen järveen. Olin saanut käskyn kerätä kaiken ylimääräisen aitan sisään, etteivät tavarat jäisi talveksi lumen alle.
Työmaan sosiaalitilassa istuu mies, joka tauon edetessä selailee älylaitettaan hymy kasvoillaan. Niillä kasvoilla ei näkynyt väsymystä, katkeruutta tai muutakaan normaalia, vain hymy.
Luonnon rauhaa ja sisäistä harmoniaa. Oi miten onni kasvaa sisällämme kun lähdemme metsään, lukee facebookin seinällä mainospuheena. Mietin, onko asia todella näin.
