Maatuska maatuska

15. joulukuuta 2016 | Tarinat | Kirjoittanut Elina

Isoin on koristeltu kirjavin vaattein koreilemaan. 

Kaikki piirrot on tehty tarkoin imartelemaan maatuskan tyypillistä muotoa, mutta silti tuoden persoonallisuuden hänen kuoreensa. Kirjavat ruusut koristaen sen sileää pintaa.

Kuppi aukeaa, sisältä tulee seuraava maatuska. Kirjailtu sekin, muutama yksityiskohta on jäänyt piirtämättä. Maatuskan kasvoille on piirretty hymy, punakat posket ja iloiset silmät. Vastaanottavat silmät.

On aika kurkistaa kolmanteen maatuskaan. Vaatimattomuus on varmaan sana, joka kuvaa tätä kolmatta eniten. Värit ovat kirkkaat. Kasvojen yksityiskohdat suttuiset kuin baari-illan jälkeinen meikki. Silti se on kaunis, omalla vaatimattomalla tyylillään.

Sisällä on vielä yksi, pienin. Pienin ja kaikista vaatimattomin. Tämän silminä ovat vain pisteet, suukin vain viiva, punainen hento viiva. Kirjavaksikaan häntä ei voi nimittää, vaatteinaan on vain yksi väri. 

Kuka minä olen?

Haluaisin olla se pienin. Sisällä turvassa kaikelta pahalta. Monien suojaavien kuorien suojissa, piilossa. Mutta ei, en ole se. Maailma tavoittaa minut tahdoin tai en. Maailma tuo paljon kaikkea hienoa ja avartavaa, en ehkä haluaisikaan olla siellä sisällä pimennossa kaikelta kauniilta ja uudelta.

Olisinko seuraava? Suttukasvoinen, vaatimaton maatuska. Kaunis omalla vaatimattomalla tavallaan kuin neiti kesäheinä. Juosten pellon vartta, mutta tietäen tarkkaan olevansa vastuussa pienemmästä, ja kurissa isompien. Tukehtuisinko isompien varjossa, kasvaisinko koskaan? Ehkä en haluaisi olla tämäkään.

Seuraava minä olisin, toiseksi suurin, toiseksi vanhin, niin kuin sisarkatraassammekin olen. Punaisine poskineen, silmissä paistaen uteliaisuus elämää kohtaan. Sisimmässään kuitenkin huoli pienemmistä, mutta tieto että ympärillä on joku, se johon osuu eniten. Vai osuuko sittenkään? 

Siinä se on, ilman suojaavaa kuorta. Valmiina vastaanottamaan sen kaiken mitä maailma antaa, ja myös ottaa. Esimerkkinä pienemmille. Jos ei tiedä kuinka käy tai mitä tulee vastaan, olisiko silloin peloton? Olisiko silloin vain suurin kauneimmissa väreissä, persoonallisimmissa kirjailuissaan, koristeltuna ruusuin? Voisiko silloin tietää miltä sisällä olevista tuntuisi? 

Onneksi en ole maatuska, en yksikään kuppi, enkä edes se pienin ja vaatimattomin. Olen minä. Valmiina katsomaan mitä elämä tuo, varmistellen askeliaan juostessa heinäpellolla käpertyen illalla vuoteeseen tuntien olevansa turvassa.

Onneksi minä olen minä.

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkintää ei sallita.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään roskakommentit.
Lisätietoa?

Uusimmat tarinat

Metsän vieraat

11. maaliskuuta 2017 | Vaellus, Ruka

Unelmien UKK

15. tammikuuta 2017 | Lappi, Vaellus

Nummilla osa 2

10. tammikuuta 2017 | Skotlanti, Vaellus

Nummilla

01. tammikuuta 2017 | Skotlanti, Vaellus