Kuplavolkkari

03. marraskuuta 2017 | Tarinat | Kirjoittanut Elina

Tummennetun ikkunan läpi loistavat revontulet rauhoittavat. Nyt olen tässä ja nukahdan.

Tuskin tulet pärjäämään muualla. Kuulen ivan äänessä. En usko pomollani olevan ennustajan lahjoja, joten jätän huomautuksen omaan arvoonsa. Jokainen vetäköön rajansa siihen mihin haluaa, minun rajani ylittyi juuri, enkä väkisin kaivetusta anteeksipyynnöstä huolimatta osaa antaa asian olla.

Aikaa kuluu ja kevätauringon esiintyessä huomaan aiemmin tapahtuneen välikohtauksen edelleen häiritsevän minua. Miksi haluaisin kuluttaa suurimman osan ajastani ja elämästäni työhön, jossa en saa sitä mitä eniten kaipaan? Arvostusta.

Ennen kovasti nauttimani työ alkaa kääntymään itseään vastaan. Aamut tuntuvat vaikeammilta nousta. Työpäivä täyttyy yhä enemmän vain väkisin tekemisestä. Mitä teen?

Makaan sängyllä, haaveilen. Ahdistuksen ja pelkojen alle hautautunut seikkailijanluonteeni alkaa työntämään itseään näkyviin kuin keväisten koivujen silmut. Olisipa ihana kun voisi vain reissata ja nauttia kesästä.

Ehdotan varovasti miehelleni: "Eikö olisi kiva jos meillä olisi sellainen pakettiauto jolla voisimme reissata ja joka toimisi meille tukikohtana vaelluksilla. Auto missä voisi nukkua, kokata, lämmitellä ja vaikka kuivattaa sateen kastelemia vaatteita?" Ehdotukseni ei herätä riemunkiljahduksia. Lähinnä järkeviä kysymyksiä. Meillähän on jo kaksi autoa. Paljonko maksaisi verot ja vakuutukset? Miksi ostaa kömpelö ja iso auto?

En anna tälläkään kertaa asian olla, selaan myytäviä autoja ja katselen toteutusideoita ja lähinnä sisustusvinkkejä. Totta puhuakseni ahdistushäiriön lisäämän voimakkaan kontrolloinnintarpeen takia pakettiautolla reissaaminen tuntuisi turvalliselta vaihtoehdolta, saisin mukaani kaiken mitä tarvitsisin. Mutta olipa syy mikä hyvänsä, tarve ajaa meidät tekoihin. Niin kävi nytkin.

Lähes toivottomalta tuntunut auton etsintä sai eräs kesäinen lauantai uuden mahdollisuuden. Viereisellä paikkakunnalla myynnissä ollut auto houkutteli paikalle. Matkalla listasimme mieheni kanssa molemmat kolme asiaa mitä toivoimme autossa olevan. Koeajolla huomasimme VW Transporterin täyttävän haaveista 5/6. Nukuin yön yli ja aamulla tiesin että päätös oli oikea.

Haave oli nyt muuttunut suunnitelmasta toteutukseen. Pikkubussiksi rekisteröity auto oli tarkoitus muuttaa tarpeitani vastaavaksi retkeilyautoksi ja mielellään edullisesti. Lain koukeroinen pykälistö piti tarkastaa moneen otteeseen, ettei jälkeen päin tulisi yllätyksiä. Raahasin laudan pätkää ja muuta rakennusjätettä työmaiden jätelavoilta. Fb:n roskalava-ryhmästä löytyi levitettävä laverisänky. Ompelin verhoja vanhoista lakanoista ja istuimen päällisiä farkuista. Yksi viikonloppu ruuvasimme ja kasasimme autoa mieheni kanssa. Sahasimme hyllyjä ja pulttasimme kalusteita kiinni volkkarimme takatilaan.

Katsastusmies kuulosti puhelimessa epäilevälle, mutta kehotti tuomaan auton näytille. Lapikkaat jalassa seisoin retkeilyauton edessä jännityksen kaivaessa vatsanpohjaani. Pyysin saada esitellä katsastusmiehelle reissu-rassin. Miehen epäuskoinen ilme ja lausahdus jäi elävästi mieleen. "Tämähän on oikeasti matkailuauto!"

Olemme nyt Norjassa, Skibotnissa. Taivas on täynnään tähtiä ja loimuavia revontulia. Ulkona on pakkasta, joten peitto tuntuu alkuun viileälle, mutta lämpiää nopeasti. Katson ulos taivaalle ja koen olevani turvassa kuplassani, paikassa missä on kaikki mitä tarvitsen. Omassa kuplavolkkarissani.

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkintää ei sallita.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään roskakommentit.
Lisätietoa?