Haudatkaa sydämeni Kaldoaiviin

13. kesäkuuta 2017 | Vaellus, Lappi | Kirjoittanut Jarno

Missään ei ole ollut näin hiljaista, autiota ja tyhjää.

Silti erämaa tulvii elämää valtavien aavojen, loputtomien soiden, kirkkaiden purojen, paratiisilaaksojen ja loivien tuntureiden luomassa maailmassa. 

Suomen suurimman ja pohjoisimman erämaa-alueen Kaldoaivin pysäköintipaikalla tunnelmat ovat ristiriitaiset. Mitähän tästä tulee? Minne olemme menossa? No, ehkä vain jonnekin. Ylitetään silta vasta kun sille saavutaan. 

Päätämme seurata mönkijäuraa, joka näyttää mutkittelevan kartalla pitkin tuntureita etelän suuntaan. Jatkamme kuitenkin huomaamattamme suunnitelmasta poikkeavalle uralle ja yhtäkkiä retkikuntamme toinen jäsen, Elina, laittaa merkille, että lammet näyttävät kartan mukaan olevan ”väärällä” puolella polkua. Jälki on kuitenkin edelleen vahva ja kulkee oikeaan suuntaan, joten johtopäätökseni on että kartanlaatija on ollut humalassa.

Polku kuitenkin päättyy edessä olevalle ruovikkoiselle suolle. Kauempana edessä näkyy luminen sola, jonka ylitys vaikuttaa hankalalta, ja sen takana kohoaa seudun korkein tunturinlaki. Maastonmerkit viittaavat siihen että kartantekijä on saattanut olla sittenkin selvin päin. 

Jalat eivät rinkka selässä mättäillä loikkimisesta ja ruovikossa räpiköimisestä tykkää, mutta sopivan reitin löydyttyä tunturin laella tunne on palkitseva. Olisikohan näin jos olisimme tulleet pitkin polkua potkiskellen kiviä?

Kirkkaan keskipäivän ja yön hetket sekoittuvat toisiinsa, ja tuntuu ettei aikaa tai suuntaa ole olemassa. Juuri nyt niitä ei tarvitsekaan olla, jatkamme kävelemistä niin kauan kun alkaa väsyttää. Taival etenee hiljaisuudessa yli kuparisten mäkien ja hiljaa liplattavien purojen sinne minne jalat kuljettavat. Kymmenien mäkien jälkeen seuraavan takaa aukenee jälleen uusi horisontti. Tässä sievän pienen lammikon ja puron vieressä on hyvä levähtää hetkinen. 

Kylmän yön jälkeen varhainen aamu sädehtii tuikkivassa valossa. Kastepisarat helmeilevät maasta ensikertaa esiin pyrkivien varsien hennoilla lehdillä, ja vieno tuuli henkii kasvoille lämpimiä virtauksia. Kaukainen taivaanranta kutsuu tutkimusmatkailijoita etsimään uutta. 

Varjoisten lumikinosten, tonnien painoisten lohkareiden ja peilityynien laguunien jälkeen edessä on jälleen erittäin kostean näköinen suo, joka näyttää jatkuvan silmän kantamattomiin. Enää emme jaksa etsiä kuivaa reittiä, vaan lompsimme suoraan läpi polvia myöten virkistävässä soisessa vedessä. 

Suon jälkeen vieraalta planeetalta näyttävän maiseman takana näyttäisi kartan mukaan olevan kammi ja järvi, vaikka niistä ei ole tästä katsoen näkyvissä merkkiäkään. Jätän rinkan ja lähden tiedustelemaan tilannetta Elinan jäädessä lepuuttamaan suohyppelystä kipeytynyttä polveaan pienen nyppylän päälle. 

Arvovaltainen tunturikihu valvoo tiukasti kun jatkan juoksujalkaa sovitulle etäisyydelle, mutta mitään merkkejä järvestä ei näy. Vilkaisen taakse ja päätän katsoa vielä seuraavan mäen taakse. Ei vieläkään mitään. Päätän jatkaa vielä vähän matkaa, ja sitten vielä vähän.  

Äkkiä kivinen ja soinen aukio tiivistyy joeksi, joka virtaa jyrkästi terävien kallioiden taakse. Joki johtaa villinä kuohuvan putouksen äärelle ja eteen aukeaa kivisen karusta erämaasta poikkeava eloisasti vihertävä laakso. Sen takana kimaltelee matalien koivikkojen ympäröimä järvi. Onkohan tämä se tunne joka pakottaa tutkimusmatkailijoita menemään yhä pidemmälle, korkeammalle ja syvemmälle? Löydön innostamana lähden takaisin juoksujalkaa. Suolammikoiden peileissä olen näkevinäni vilauksen onnellisesta miehestä, mutta en uskalla särkeä illuusiota katsomalla tarkemmin. 

Keväisen iloisesti räiskyvän joen yli pääsee ainoastaan yläjuoksulta läheltä järveä. Kammista löytynyttä ohjetta seuraten toisen maailmansodan aikana pudonnut saksalaiskone löytyy lepäämästä lammessa yllättävän hyväkuntoisena. Kuinkahan lentäjälle ja matkustajille kävi? Mietin koko matkan takaisin kammille, miten joukko saksalaisia on selvinnyt täältä pois.

Sateisen taivaan tummuessa kiipeän lämpeävältä kammilta läheiselle harjulle. Tunturihaukka kiertelee vesiputouksen yllä ja sateenkaaret piirtyvät paratiisilaakson ylle. Voisipa tähän hetkeen palata joskus kun en enää pysty tällaisiin seikkailuihin. 

Todellisuus ja ajantaju ovat sumentuneet. Vai ovatko ne sittenkin kirkastuneet? Mikään ei tunnu todellisemmalta kuin hiljaa tihkuva sade poskipäissä. 

Sanotaan että löytääkseen pitää eksyä. Mennä sinne mihin jalat kuljettavat. Kulkea loputtomia soita, pitkin tuntureiden lakia, läpi tiheiden ruovikkojen, ylittää syviä jokia. Iloita polun tapaisen löytymisestä ja olla taas epävarma kun jäljet jälleen katoavat. Valita se reitti mikä tuntuu oikealta. Saapua määränpäähän ainutlaatuista polkua, jonka itse on löytänyt ja taivaltanut. 

Tämän polun varrella voisin silloin joskus taas levätä. Haudatkaa sydämeni Kaldoaiviin, osa siitä odottaa jo siellä. 

Kommentit

Olipa hieno kertomus ja upeat kuvat. Onnellisia vaelluksia.

Kiitos! Onnellisia vaelluksia myös sinulle.

Oli hienot maisemat,kyllä niittä hionoja maisemia löytyy lähenpää ei tarvise lähteä hakemaa kaukkaa.

Kaunista. Suunta sama muutaman viikon päästä. Kyselen, kauanko kävelitte? Mönkiä uraa kammille, mistä takaisin?

Kiitos. Mönkijäuraa muutama km, sitten se katosi joten mentiin omaa reittiä uran itäpuolta kammille. Kammilta takaisin vielä idempää lähempää jokea ja loppumatkasta mönkijäuralle. Menomatkalla kävelyä puolitoista päivää ja takaisin yksi päivä, yhteensä n. 70 km. Uran ulkopuolelta löytyi ne kaikkein hienoimmat vaikka välillä vähän vaikeakulkuiset reitit :)

Kiitos! Tarkoitus oli mennä ihan joenrantaa, mutta alkaa tuo ura kiinnostamaan kun aikaa rajoitetusti. Hyvä siis tietää että nopeastikin pääsee :)
Mihin jätitte auton?

Pulmankijärven eteläpään parkkipaikalle. Antoisaa seikkailua!

Sivut

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkintää ei sallita.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään roskakommentit.
Lisätietoa?

Uusimmat tarinat

FÚSI

27. syyskuuta 2016 | Lappi

Syksyn samoilija Kevolla

15. huhtikuuta 2016 | Lappi, Vaellus

Neljäs ulottuvuus

14. huhtikuuta 2016 | Hiihtovaellus

Syksy

24. lokakuuta 2015 | Tarinat

  •